Vitikan Urheiluautoilijat ry

Etusivu

VitUA

Kalusto

Humppila Meeting

Säännöt

Uutiset 2007

27.8.2007

Onkikilpailulle uusi voittaja

Saaliit rivissä

Onkikilpailussa parhaiten menestyneet saivat melko runsaitakin saaliita.

VitUAn onkikilpailun kaksinkertainen mestari Joonas Rautanen joutui tyytymään toiseen sijaan, kun Atte Saarinen kalasti itsensä kilpailun voittoon. VitUAn onkikilpailu 2007 pidettiin viime perjantaina Koenjoella Humppilan ja Loimaan rajalla.

Kolmanneksi pisimmän saaliin sai Valtteri Johansson. Kilpailussa oli yhdeksän osallistujaa, joista vain yksi jäi kokonaan ilman saalista.


16.7.2007

Kesäpäivän suosio hiipui hieman

Valtteri tyhjentää pilsnerin

Viime vuoden mestari näyttää mallia, kuinka pullo tyhjennetään pohjavaahtoja myöten. Pilsneripurskeiden lisäksi Valtterilla on päällään VitUAn T-paita mallia 2007.

Viime lauantaina Vitikalla vietetty VitUAn kesäpäivä keräsi hieman yli 50 osallistujaa. Määrä oli siis selvästi pienempi kuin aiempina vuosina. Osallistujajoukon harvalukuisuus ei silti menoa haitannut.

Kesäpäivän ohjelma oli tänä vuonna kilpailupainotteinen. Päivän aluksi pelattiin muutama ottelu lentopalloa, loukkaantumisilta vältyttiin.

Pilsnerinjuontikisassa nähtiin historian ensimmäiset soololähdöt, kun 16:n kaavio ei täyttynyt osallistujista. Finaalissa vastakkain olivat Marko ja Joonas - voitto meni Markolle.

Tikanheittokilpailun miesten sarjan voitti Henri ja naistensarjan Tetti.

Arpajaisista koteihin vietiin mm. aterimia, lounaslahjakortti ja aurinkovoiteita.

VitUAn uudet T-paidat saatiin myyntiin sopivasti kesäpäivän alla. Kauppa on käynytkin sitä tahtia, että koot S ja M on jo myyty loppuun. Kokoja L-XXL voi edelleen ostaa Warikolta. Paitoja myydään ainoastaan jäsenille.


5.6.2007

Valtterista puheenjohtaja

Valtteri Johansson

Valtteri Johansson

Vitikan Urheiluautoilijat ry:n uusi nokkamies on forssalainen Valtteri Johansson. Valtteri valittiin hallituksen puheenjohtajaksi viime lauantaina pidetyssä vuosikokouksessa. Valtteri toimi myös vuosikokouksen puheenjohtajana - nimityksestäkin päätellen ilmeisen vakuuttavasti. Kokous pidettiin Revon metsästysmajalla Humppilassa.

Vuosikokous oli varsin yllätyksetön. Muutamista pikkuasioista ei päästy yksimielisyyteen, mutta äänestyksen sijaan ne jätettiin hallituksen ratkaistavaksi. Hallitukseen valittiin vain kaksi uutta jäsentä ja heilläkin on molemmilla jo aiempaa kokemusta hallitustyöskentelystä.


21.5.2007

Meeting meni mukavasti

Humppila Meeting lasitehtaalla

Aamupäivällä näyttelyautot täyttivät Humppilan Lasin pihaa pikku hiljaa.

Humppila Meeting järjestettiin jo viidettä kertaa, mutta Humppilan Lasin pihalla kerta oli ensimmäinen. Siirtyminen tien toiselta puolelta lasitehtaalle oli selvästikin yleisölle mieluisa muutos. Ihmisiä oli näyttelyalueella selvästikin aiempia vuosia enemmän, ja samaa kertoi myös järjestäjien saama palaute. Epäilemättä suosioon vaikutti myös sunnuntain aurinkoinen ja lämpimähkö sää.

Tärkeintä lasitehtaalle siirtymisessä oli laajemman alueen saaminen tapahtuman käyttöön. Siitäkin huolimatta näyttelykalustolle varattu tila oli loppua kesken, sillä autoja saapui paikalle reilusti viime vuotista enemmän. Moottoripyöräilijöistä osa jätti hienotkin menopelinsä yleisöparkin puolelle, minkä takia niitä oli näyttelyalueella hieman vähemmän.

Tuttuun tapaan tapahtuman järjestäjät palkitsivat näytteille tuotuja ajoneuvoja. Palkitut ajoneuvot löytyvät omalta sivultaan. Valtaosa näyttelykalustosta löytyy Meeting-kuvasivulta.


17.4.2007

Jokkista Alastarolla

Katri vauhdissa Peten menoa

Katrin ja Peten kurvailua. (Kuvat: Pasi Helin)

Vitikan UA:n jokkiskuljettajia oli vauhdissa viime sunnuntaina Alastarolla. Turun Urheiluautoilijoiden järjestämässä TUA-JM-kilpailussa VitUAa edustivat Pete Saarikko, Katri Pyykkö ja Jari Pyykkö.

Kilpailun tuloksia voi yrittää onkia esille AKK:n KITI kisapalvelusta.


7.3.2007

Humppila Meeting muuttaa Lasitehtaalle

Humppila Meeting IV 2006

Viimevuotisen Humppila Meetingin kauneimpia.

Humppila Meeting V järjestetään Humppilan Lasitehtaan pihalla sunnuntaina 20.5.2007.

Tähän saakka näyttelypaikkana toimineen Humppilan Suoramyynnin piha oli jo viime vuonna käydä ahtaaksi pilvisestä säästä huolimatta. Vuosi vuodelta kasvaneelle tapahtumalle löytyi laajempi ja yhtenäisempi alue heti kakkostien toiselta puolelta. Lasitehtaan puolella on runsaammin parkkipaikkoja myös yleisölle. Lisäksi tapahtuman muulle liikenteelle aiheuttamat haitat ovat pienemmät.

Humppila Meeting on Humppilassa vuosittain järjestettävä ilmainen tapahtuma kaikkien auto- ja moottoripyörämerkkien harrastajille. Tapahtuman järjestää Humppila Meeting Motor Club ry.


26.2.2007

Janne vei voiton kartingissa

Ismo, Janne ja Mika palkintopallilla

Paineiden lauettua Jannelta roiskui komeassa kaaressa. Viereisillä palleilla voitiin vain ihailla.

Joonaksella näytön paikka

Illemmalla vuoro annettiin tarkkuuslajeille.

Janne Saastamoinen ehti ensimmäisenä ruutulipulle, kun VitUAn lauantaisen kartingkisan finaali ehti päätökseensä. Ismo Tikkanen sai kunnian nousta toiseksi korkeimmalle korokkeelle, ja Mika Mäki asteli kolmospallille. Janne oli myös aika-ajojen nopein ja ajoi kilpailun nopeimman kierrosajan.

Kilpailu Suzukartissa Tampereella käytiin 14 kuljettajan välillä. Aika-ajot ajettiin kahdessa ryhmässä, neljä nopeinta pääsivät suoraan A-finaaliin. Loput kymmenen ajoivat B-finaalin, josta kuusi nopeinta jatkoi ajamista vielä A-finaalissa.

Päivän ohjelma ei vielä palkintojenjakoon päättynyt. Tampereelta bussi toi iloisen porukan Kaukjärvelle Tiilitupaan, jossa ilta jatkui saunomisen merkeissä.


5.2.2007

Tommi neljänneksi Nuutajärvellä

Tommi Nuutajärvan Lasi-rallisprintissä

Tommi vauhdissa.

Vitikan Urheiluautoilijoiden Tommi Huhtala ajoi Escortillaan Nuutajärven Lasi-rallisprintissä oman luokkansa neljänneksi. Eroa luokan voittajaan jäi 3,99 sekuntia. Yleisessä sarjassa Tommi sijoittui 11:ksi.

Urjalan UA:n järjestämä rallisprint ajettiin Nuutajärvellä lauantaina. Yleisen sarjan voitti Tomi Hallia Mäntsälän Moottorikerhosta.

Kilpailun tulokset löytyvät MUT-palvelun sivuilta sarjoittain ja luokittain.


1.2.2007

VitUA-pipot saatavilla

VitUA-pipo

VitUA päähän.

VitUA-pipot ovat nyt monien vaiheiden jälkeen myynnissä Warikolla.

Hallitus vertaili muutamia erilaisia pipomalleja, joista kaikkein kallein vaikutti parhaimmalta. Lisäksi pipoja vielä madallettiin muutamalla sentillä. Kiitokset Teijalle ompelupalvelusta!

Mustat pipot ovat laadukkaita kotimaisia neulepipoja, joihin on brodeerattu VitUAn logo. Pipon hinta on 20 euroa, ja niitä myydään vain VitUAn jäsenille. Erikoisuutta haluaville muutamia heltallisia mallejakin vielä löytyy.


5.1.2007

Jäsenmaksulaskut myöhässä

VitUAn jäsenmaksulaskut saapuivat jäsenille pari-kolme viikkoa myöhässä. AKK:n joulukuun puolivälissä lähettämät e-kirjeet eivät jostain syystä lähteneet Postista heti eteenpäin.

Viivästymisen takia laskujen saapumisen ja eräpäivän väli jäi lyhyeksi. Karhulaskuja ei siksi ihan heti lähetetä, vaikka maksaminen eräpäivästä muutaman päivän jäisikin. Lisenssin tilanneiden tai tilaavien kannattaa kuitenkin maksaa jäsenmaksu mahdollisimman pian, niin lisenssi lähetetään suoraan kotiin.


Sivua viimeksi päivitetty
07.01.2008 klo 19:58:26

© 2000-2011 Vitikan Urheiluautoilijat ry


since 10.9.2000