Vitikan Urheiluautoilijat ry

Etusivu

Uutiset

Tapahtumat

VitUA

Kalusto

Humppila Meeting

Säännöt

Vieraskirja

Uutiset 2008

5.11.2008

Uudet lippikset myynnissä

VitUA-lippis

Uusi VitUA-lippis.

Uudet lippikset ovat myynnissä Warikolla. Mustiin armycap-tyylisiin lippiksiin on brodeerattu VitUAn logo.

Lippiksen hinta on 12 euroa, kaksi lippistä saa kahdellakympillä. Lippiksiä myydään ainoastaan jäsenille.


16.7.2008

Kesäpäivässä yli 60 kävijää

Kesäpäivää viettämässä

Sadetta ei tarvinnut pidellä, mutta teltan suojissa oli silti kiva turista.

Viime lauantaina vietetty VitUAn kesäpäivä keräsi Vitikalle päivän ja illan aikana yli 60 kävijää. Kävijämäärässä on pientä kasvua viimevuotisesta pohjanoteerauksesta, mutta se jää silti vielä kauaksi parin vuoden takaisista lukemista.

Tutinaa kesäpäivittelijöiden puntteihin tuotiin Turusta saakka. Coned Sphere tuli paikalle aikomuksenaan "hoitaa asvaltti rullalle soittamalla rokettirollia". Bändin jäsenet kyllä varmaan huomasivat jo Vitikalle tullessaan, että asvaltit ovat aika kaukana, mutta yrittivät kuitenkin. Saivatpahan ainakin sukat pyörimään kuulijoiden jaloissa.

Perinteisen pilsnerinjuontikilpailun voiton vei Halwari. Finaalissa Halwarille joutui häviämään viime vuoden mestari Mäihä. Tänäkin vuonna kilpailukaaviota jouduttiin täyttämään muutamalla soololähdöllä, koska kilpailijoita oli niukasti.

Suurkiitokset bändille, järjestelyihin osallistuneille ja sunnuntain siivoustalkooporukalle. Ja tottakai vieraille myös.


19.5.2008

Kylmä kutisti Humppila Meetingiä

Humppila Meeting IV 2008

Tilaongelmista ei Humppila Meetingissä tänä vuonna kärsitty, mutta säähän nähden ajoneuvoja ja yleisöä oli kohtalaisesti.

Kuudes Humppila Meeting pidettiin Humppilan lasitehtaalla sunnuntaina koleassa säässä. Meeting keräsikin ajoneuvoja noin puolet vähemmän kuin vuotta aiemmin. Muutaman asteen lämpötila piti erityisesti moottoripyörien määrän pienenä. Sateelta onneksi vältytiin.

Näyttelyn kaunein auto ja moottoripyörä valittiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa äänestyksellä. Äänestyslippu annettiin jokaiselle ajoneuvonsa näyttelyyn tuoneelle. Lisäksi tapahtuman järjestäjät valitsivat oman suosikkinsa. Tietoa palkituista ajoneuvoista ja kuvia muistakin näyttelyn ajoneuvoista löytyy Humppila Meeting-sivulta.


9.3.2008

Janne voitti Cottonringillä

Jani, Janne ja Mika palkintopallilla

Kärkikolmikko palkittiin mitalein.

Janne Saastamoinen uusi viimevuotisen mestaruutensa eilen ajetussa VitUA GP:ssä. Kaksitoista VitUAn jäsentä ottivat mittaa toisistaan leikkimielisessä sisäkarting-kilpailussa Cottonring-radalla Porissa.

Janne lähti finaaliin paalulta ja ajoi nopeasti muihin muutaman sekunnin etumatkan. Ainoa ohitettava olikin kierroksella jäänyt. Toiseksi tullut Jani Nalli kiilasi Mika Mäen ohitse heti lähdössä, eikä kärkikolmikon sijoitukset finaalin aikana muuttuneet. B-finaalin voittanut ja siten A-finaalin viimeiseen ruutuun päässyt Henri Nokkala nousi hienosti neljänneksi.

A-finaalin tulokset
1. Janne Saastamoinen
2. Jani Nalli +9.84
3. Mika Mäki +20.24
4. Henri Nokkala +24.03
5. Kari Lehtonen +27.42
6. Tero Vehmas +27.99
7. Teemu Saarinen +1 kierr.

Janne päätti finaalin kilpailun nopeimmalla kierrosajalla 28.03.

Kilpailun jälkipuinnit käytiin Humppilassa Repolan saunaa lämmitellessä. Saunaillassa oli paikalla yli kaksikymmentä VitUAn jäsentä. Maittavista herkuista erityiskiitokset Saaralle, Sarkulle ja Miialle!


Sivua viimeksi päivitetty
07.04.2009 klo 23:20:37

© 2000-2010 Vitikan Urheiluautoilijat ry


since 10.9.2000